keskiviikko 9. elokuuta 2017

MIDI LACE SKIRT

elokuu4

elokuu5

elokuu3

elokuu2

Oon tällä hetkellä ihan superinnoissani tulevista viikoista! Pääsen lauantaina näkemään ensimmäistä kertaa opiskelijakämppäni ja viemään sinne jo osan tavaroistani. Tuntuu hassulta ajatella, että kuun lopussa aloitan opiskelut uudessa kaupungissa ja uudessa koulussa, ihan uusien ihmisten ympäröimänä. Muutan pois kodin ja vanhempieni suojasta kotikaupunkiani paljon suurempaan paikkaan. Niin jännää!!

Kaikkien muuttohulinoiden ja huonekalukaupoissa ravaamisen lisäksi tälle kuulle on tiedossa ainakin elämäni ensimmäiset häät, omat 20v -synttärit, päiväreissu Tallinnaan sekä nopea Turku-visiitti. Ei pitäisi siis tulla hetkeen tekemisestä puutetta :3

-Aleksiina

keskiviikko 2. elokuuta 2017

LONDON PHOTO DIARY 1/2

london90

Meidän Lontoon reissusta on kulunut jo pari kuukautta (mihin tää kesä on mennyt??), mutta sain vasta nyt käsiteltyä ensimmäisen photo diary -postauksen. Musta on aina ihana palata matkakuviin ja niiden kautta reissun tunnelmaan ja muistoihin, joten toivottavasti teillekin välittyy hyvä fiilis näiden kuvien myötä!

london91

london96

london93

london92

london95

london98

london99

london100

london103

london94

london101

london102

p.s. CaseApp-arvonta on päättynyt ja sen voitti Instagramissa kommentoinut @suvituuuuli. Kiitos vielä kaikille osallistujille! Jos voitto meni tällä kertaa ohitse, niin koodilla ALEKSIINA20 saa 20% alennuksen osoitteessa caseapp.fi.

-Aleksiina