lauantai 11. kesäkuuta 2016

LAKKIAISET OSA 2

yo24

Viime postauksen kirjoittelut jäivät ihan minimiin, joten ajattelin nyt kertoa vähän yksityiskohtaisemmin viime lauantaista. Lakkiaisaamu alkoi varhain, kun suuntasin kampaajalle jo heti kuuden jälkeen. Luulin liioittelevani kampaajan varaamisessa niin aikaisin, sillä juhla koululla alkoi vasta kympiltä. Aikaa ei jäänyt kuitenkaan yhtään liikaa, vaan meikkaamisessa ehti tulla jopa kiire kampauksen teon jälkeen. Luottokampaajani tajusi heti mitä halusin hiuksilleni tehtävän ja olin todella tyytyväinen rentoon kiharalettiini. Jatkoille lähtiessä avasin kampauksen, joka oli ehtinyt kärsiä kovista tuulenpuuskista sekä pitkästä päivästä.

yo18



yo21yo28

Tein vanhojentansseista poiketen meikin itse, eikä sen kanssa ollut onneksi ongelmia. Panostin irtoripsitupsuihin, kultaiseen luomiväriin ja vaaleanpunaisiin huuliin. Meikin ja aamupalan jälkeen siirryin koululle odottelemaan itse lakkiaistilaisuuden alkua. Oli ihana nähdä koulun abiturientit kaikki niin laittautuneina ja iloisina, mutta hieman jännittyneinä. Juhlatilaisuus sujui hyvin, en kompastellut koroissani ja sain yllätyksekseni pari stipendiäkin! Juhlapuheita kuunnellessa viimeistään alkoi ymmärtämään, että lukio todellakin on ohi, eikä siellä tulisi vietettyä enää aikaa. Juhlan jälkeen oli onnitteluiden ja nopeiden valokuvaussessioiden aika, sillä päivä jatkui pian ylioppilaiden kulkueella kaupungin läpi.

yo20

Kulkueen jälkeen olin varannut hieman aikaa valokuvien ottamiselle ja pyytänyt vieraita kotiini puoli kolmelta. Yo-kuvat napsittiin pikaisella aikataululla ilman sen suurempia suunnitteluita, mutta eiköhän joku niistä kelpaa kiitoskortti-kuvaksi. Jos jotain olisin tehnyt toisin tuossa päivässä, niin ehdottomasti järjestellyt valokuvaamiset paremmin.

yo22

yo27

yo26

Kuvausreissulta jatkettiin juhlia kotonamme. Vieraita meillä kävi kolmisenkymmentä, mikä oli oikein sopivan kokoinen porukka. Varsinkin sen takia, että ulkona oli sen verran viileää, että sukulaiset hakeutuivat mieluummin sisälle kuin ulos. Meillä oli pitopalvelun kautta tilatut tarjoilut ja tarkkaan mietitty menu. Ruokapöydästä löytyi esim. loimulohi-tortellini-salaattia sekä luomuvehnä-foccacciaa, kun taas herkkupöytään kuului muun muassa tiramisukakkua ja macarons-leivoksia. Olin tarjoiluihin erittäin tyytyväinen, samoin kuin vieraatkin.



yo23

Ruokailujen jälkeen oli aikaa ohjelmalle ja kuulumisten vaihtamiselle sukulaisten&ystävien kanssa. Harmi, etten ehtinyt jutella kaikkien kanssa niin paljon kuin olisin halunnut, juhlien keskipisteenä on välillä vähän levotonta olla. Päivä hurahti niin nopeasti, että lahjojen avaamiselle ei meinannut jäädä edes aikaa. Päätoiveenani oli Asuksen uusi läppäri, jolla tällä hetkellä kirjoittelen. Bloggaamisesta on tullut kummasti mielekkäämpää, kun sitä ei tarvitse enää tehdä kivikautisen vanhalla ja masentavan hitaalla koneella. Läppäristä kirjoittelen myöhemmin lisää.

yo19

yo17

kuva: Aleksi Norppa

Päivän päätteenä odotti ylioppilaiden yhteiset jatkot hotellin baarissa. Ylioppilailla on tapana varata hotellihuoneet ja jatkaa juhlimista läpi yön. Näin mekin teimme ja vietimme yön neljän hengen tyttöporukalla sviitissä. En edes muista milloin olen viimeksi ollut niin väsynyt kuin aamupalan jälkeen sunnuntaina, kun oli aika palata kotiin. Lakkiaispäivä oli kuitenkin sen kaiken arvoinen.

yo25

yo30

Ainiin mekosta vielä! Tilasin sen Aftershock-nimisestä nettikaupasta Briteistä. Kyseisestä kaupasta en ollut kuullut koskaan aikaisemmin, mutta tilauskokemus oli todella hyvä ja toimitus supernopea. Mekkoa jouduttiin muokkaamaan hieman vielä ompelijalla, jotta sain siitä juuri sellaisen kun halusin. Koska mekossa oli niin paljon yksityiskohtia, päädyin sen asustamisessa hyvin simppeliin linjaan: vaaleat avokkaat ja clutch sekä koruina vain pienet helmikorvikset.

-Aleksiina

10 kommenttia:

  1. Ei vitsit, kun sun juhlat vaikutti kivoilta näin kuvien takaa:)
    Ps. löysin blogisi vasta äskettäin, mutta olen jo lukenut monet sun postaukset ja tää blogi on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla että tunnelma välittyy ruudun toiselle puolellekin :)
      Kiitos hirmuisesti ja lämpimästi tervetuloa lukemaan!

      Poista
  2. Onnea ylioppilaalle! Kuulostaa siltä että sulla on ollut ihan huippu päivä, niin kuin pitääkin :) Mullakin jäi omana lakkiaispäivänä toi valokuvausasia oikeastaan ihan kokonaan unohduksiin ja näin jälkeen päin kyllä harmittaa! Oot kyllä ollut ihan superkauniina ja hehkuvana, ja mekko on ehkä about täydellinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana<3
      Jep valokuvaaminen unohtuu niin helposti, kun koko ajan ympärillä tapahtuu jotakin. Mutta onneksi se ei ole todellakaan päivän tärkein asia:) toivottavasti sulla oli muuten aivan huikee lakkiaispäivä!

      Poista
  3. voi miten kauniita kuvia, sun juhlat on selvästi olleet upeat! hurjasti onnea valmistumisen johdosta ♥

    VastaaPoista
  4. Vähän hassu kysymys, mutta mistä ostit sun yo-lakin? (Yritän tehdä lakkivertailuaX))

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia, mutta hieman ylivaloittuneita :) Mitä sait lahjaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! sain läppärin ja enimmäkseen vain rahaa, mutta lisäksi mm. pari lahjakorttia ja muutamia astioita :)

      Poista