keskiviikko 22. tammikuuta 2014

5 facts about me
































1. Ilmaisen itseäni mieluiten vaatteilla ja rakastan muotia. Saatan nettishoppailla tuntikausia tilaamatta mitään ja selailla muotiblogeja kyllästymättä koskaan. Omasta tyylistäni voisin kertoa joskus ihan omassa postauksessa lisää.

























2. Toinen lempiasiani on tanssiminen. Olen harrastanut erilaisia show- ja streetlajeja noin neljän vuoden ajan ja kokenut tanssin parissa lukemattoman monia hyviä hetkiä. Huomaamattani harjoittelen tanssiliikkeitä joka paikassa ja koko ajan. Nykyään käyn neljällä tanssitunnilla viikossa, ja tanssi on suuri osa elämääni.







































3. Minulla on 19-vuotias isosisko, jonka kanssa voin jakaa lähes kaiken. Meitä sanotaan aina samannäköisiksi, ja jotkut ovat luulleet meitä jopa kaksosiksi. Olemme todella läheisiä ja meillä on melkein identtinen vaate- ja musiikkimaku.































4. Käyn nyt lukion ensimmäistä luokkaa, ja olen aina ottanut koulukäynnin tosissani ja tehnyt siellä parhaani. Lukion aloittaessani olen huomannut kuinka rankkaa ja aikaavievää koulu onkaan. Lukion myötä olen kuitenkin saanut uusia kavereita, kokenut unohtumattomia tapahtumia ja oppinut valtavasti uutta.














































































5. Minulla on maailman parhaat kaverit, joille voin kertoa mitä vain. Onneksi olen löytänyt niin ihania ihmisiä ympärilleni. Tyttöjen kanssa teemme kaikkea mahdollista ja jaamme ilot kuin surutkin keskenämme!

-Aleksiina

(osa kuvista weheartit)

4 kommenttia: